*

KirjoituksiaSalosta

Kotihoidosta laitoshoitoon

Kun ihminen ei enää pärjää kotonaan, on hänen paikkansa jossain laitoksessa, palveluasunnossa.  Kotihoitoa eli monelaisia palveluita voi saada molempiin. Oleellista kummassakaan ei ole kellon tarkkailu, mitata sitä kuinka kauan päivittäinen visiitti kestää, vaan avun tarpeen toteutuminen ja määrittäminen.

Avun tarpeen toteutuminen on vakava asia. Ilmeisesti tärkeimmät työt pystytään tekemään mutta mitään muuta ei.

”Henkilökuntaa tulisi lisätä varsinkin iltavuoroihin ja viikonloppuihin, jolloin yhdellä hoitajalla on noin 15-30 asiakaskäyntiä työvuoron aikana. Asiakkaita ei enää ehdi hoitaa kunnolla, kaikki ylimääräinen on jätettävä pois ja yhden käynnin ajaksi jää useimmiten vain 5-10 minuuttia. Myös arkisin aamuvuorot ovat tulleet huomattavasti raskaammiksi, kun asiakkaita tulee lisää ja he tulevat huonokuntoisimmiksi, mutta henkilökuntaa ei lisätä. Tällöin yhdellä hoitajalla on noin 10 asiakaskäyntiä työvuoron aikana, johon sisältyy myös päivästä riippuen pitkäkestoisia haavanhoitoja, kylpyjä, lääkkeidenjakoa, siivousta, kaupassakäyntiä ym.”[1]

Pari päivää sitten kokoomuksen ministeri Laura Räty puhui tilanteesta.

”Vanhuspalvelulain tarkoituksena on ollut vahvistaa kotihoitoa ja vähentää laitoshoitoa. Kotihoitoa ei mielestäni ole vahvistettu riittävästi. Olisi mielestäni väärä valinta nyt ohjata lisäresursseja laitoshoitoon kun kotihoito tarvitsee resursseja kipeästi.”[2]

Kuten ministerikin toteaa, nykyään todellakin entistä huonokuntoisemmat ihmiset asuvat kotonaan. Hän on oikeassa siinä, että lisää resursseja on pakko saada, koska vaikka ns. seurustelu jätetäänkin minimiin, ei nykyresursseilla pystytä kauaa vastaamaan edes avun tarpeeseen, entistä huonokuntoisemmat kotonaan asuvat ikäihmiset tarvitsevat entistä enemmän apua ja hoivaa.

Ministeri on väärässä siinä, että lisäresurssit olisi löydettävissä laitoshoidosta. Asiat kumuloituvat. Jos ihmiset asuvat yhä huonokuntoisimpina kotonaan tulevat he myös entistä huonokuntoisempina mahdollisesti pitkän odotusjakson jälkeen tuettujen palveluasumismuotojen kautta kokopäiväisen laitoshoidon puolelle. Lisäresursseja tarvitaan väkisin molempiin eikä niitä löydy pyörittelemällä lukuja ministeriön sisällä.

Koko demareiden ja kokoomuksen vääntö aiheen ympärillä on täten perin kummallista, perinteistä poliittista teatteria. Molemmat ovat oikeassa ja väärässä tahoillaan, kyseessä ei ole juupas – eipäs , joko – tai –vääntö, vaan valitettava totuus on, että rahaa tarvitaan lisää niin kotihoidon kuin laitoshoidonkin tason turvaamiseen. Se mistä välttämättömät lisärahat repäistään on oma aiheensa ja se tullaan pakostakin ennemmin tai myöhemmin käymään.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat