KirjoituksiaSalosta

Salo, demarit, nimellä ja nimettöminä

Mitä enemmän politiikasta tietää sitä kummallisemmalta toiminnalta se vaikuttaa. Siihen turtuu siinä määrin etten ainakaan minä jaksa juuri edes reagoida kaikenlaisiin päivän järjettömyyksiin. Nyt löytyi poikkeus joten pisteet esittäjille, nostitte (tai laskitte) väitteiden tason uudelle mittaluvulle.


Kun talouden tunnusmerkit näyttävät täällä Salossa jälleen kerran synkiltä ei tämä ole kenellekään yllätys. Tämä vuosi on Salossa mennyt peukaloita pyörittäessä ja mitään ei ole tehty. Tähän osaan tilannetta ei kukaan ole sentään puuttunut, yksikään puolue ei sentään taida enää uskoa johonkin talouden itsestään korvaavaan ihmetapahtumaan.


Kun suunnitellun budjetin miljoonaylitys on jälleen kerran kuitattu tapahtuvana tosiasiana täytyy laatia seuraavan vuoden talousarvio pitäen tämä fakta mielessään. Tässä vaiheessa byrokratian rattaita alkoi entisessä kauppalassa tapahtua.


Perussuomalaiset ehdottivat yt - neuvottelujen käynnistämistä heti tosiasiat ja madonluvut tunnustaen. Vaalit toki lähestyvät mutta eivät niin nopeasti että tilanteen voi sivuuttaa ja hyssytellä kokokaan, se ensi vuoden talousarvio on ennen tehtävä. Nimettömät demarit reagoivat oitis ja alkoivat huudella normaaleja törkeyksiään. Talousarvioon voi ilmeisesti kirjoittaa ja kuitata sen kokonaan vaikka ihan yhdellä sanalla, populisti. Toisekseen talousarvion tekemiseen auttaa demarilogiikalla syyllisen etsiminen joka löytyy tietysti Suomen rajojen ulkopuolelta. Talousarvioon voi kaiketi kirjoittaa Goldman Sachs taikasanat tosin ihan varma en ole sarakkeesta johon viisaus olisi sijoitettava. Kaikkein terävimmät tahot ovat sentään keksineet, että kai jollain muulla kuin mölinällä olisi ne ensi vuoden menotkin katettava. Tässä vaiheessa puhti valitettavasti loppui ja alettiin etsiä kartalta joku Afrikan maa jolla kuulemma on enemmän velkaa kuin Suomella ja kerrotaan että tällähän ongelma Salossa ratkaistaan. Siis ilmeisesti ajatuskuvio menee näin koska tätäkään ei kai tarvitse kertoa, riittää kun etsii jonkun maan jonka kuvan kai voi liittää talousarvioon koska kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa mitä sitä nyt enempää selittää tarvitsee. No joka tapauksessa hieno idea mikäli talousarvion voisi velalla kattaa, mikäli valtio ei moisesta ärähtäisi eri pykälineen ja kriisitermeineen, mikäli nyt unohdetaan että meni se Argentiinakin pari kuukautta sitten nurin[1] liian suuren velkavuoren takia ja niin pois päin.


Nimettömänä on helppo kertoa päättömyyksiä mutta omalla nimellä harvempi moiseen ryhtyy. Ei kai uskota että ihan kaikki riviäänestäjään uppoaa. Kun jotain on tämän äänestäjän pelossa keksittävä sanoa vastaan heittivät paikalliset demarit rivin konkretiaa normaalin törkeän hutkinnan, kauniimmin sanottuna poliittisen liturgian sekaan aamun paikallislehden mielipidepalstalla.


"SDP näkee, että kaupungin tulee aidosti tarkastella toimintatapaansa, hyödyntää eläköitymistä, panostaa työllistämiseen ja sairaspoissaolojen vähentämiseen. Näistä on löydettävissä ainakin samansuuruinen säästö kuin lomautuksista." 


Eritellään. Se että yt:t ovat vääjäämättä lomautusten synonyymi ja että joku oikeasti lomautuksia haluaisi on sen tason väite ettei se tälläkään kertaa ansaitse kommentointia. Mutta muuten:


1) Toimintatapoja on tarkasteltu pari vuotta. Tarkastelun ja kokoustamisen sijaan mikäli säästöjä tältä suunnalta halutaan voisi koittaa saada aikaan myös tekoja.
2)Eläköitymistä tapahtuu kaiken aikaa myös kunnissa. Ensi vuoden talousarviota ei voi edes kunnassa kuitata sillä että odotellaan nyt kymmenen vuotta ja katsotaan minkänäköinen henkilöstöpaletti on silloin.
3)Työllistämislogiikka menee niin että kunta pääsee eroon pitkäaikaistyöttömien sakkorahoista, jotka ovat Salossa miljoonaluokkaa vuodessa, jos työttömät työllistetään jonnekin. Pääsana tässä on jonnekin koska oikeita töitä ei ole ja kyse on lähemmäs tuhannesta henkilöstä. Edes palkkatuella ei pääse minnekään ja ne työpajatkin linnunpöntön hakkaamisineen maksavat jotain eli jos tätä idea aiottaisiin tosissaan käytäntöön säästötoimenpiteenä ottaa tulisi näiden tuhannen ihmisen velvoittaa vaikka nojaamaan tunnin kaupungintalon seinään viikossa kuntouttavana toimenpiteenä. Tätä tuskin haetaan takaa ja  demarithan eivät tunnetusti koskaan avaa mahti-ideoitaan loppuun, konkretiaan asti.
4)Tiettyjen alojen sairaspoissaolojen vähentäminen on mielenkiintoinen kommentti ja säästöehdotus henkilöstömenoihin. Tätäkään väitettä kukaan ei viitsi enempää perustella, ei ainakaan demari. Tietyt alat ovat raskaita ikääntyville työntekijöille. Ne olisivat vähemmän raskaita jos työntekijöitä olisi enemmän, rekrytoitaisiin lisää väkeä, mutta tämä toimenpiteenä ei taida laskea henkilöstömenoja vaan nostaa niitä. Voidaan toki kepin avulla pitää sairaatkin töissä jos uhkailun ja syyllistämisen lisäksi puhutaan palkattomasta ensimmäisestä sairauspäivästä tai muusta vastaavasta. Ja sitten voidaan tietysti vaihtaa sairastava työntekijä vähemmän sairastavaan. Oli miten oli kun asiaa vähänkin purkaa ei siitä paljastu ainakaan mitään sellaista puolta mitä käytännön tasolla yksikään puolue kannattaisi, kunhan on omituinen väite monen muun joukossa, tiettyjen alojen ikääntyvä työntekijäkunta tulee sairastamaan jatkossakin ja piste.


Politiikan seuraaminen on jonkin asteen itseruoskintaa jos vähänkin koittaa pohtia väitettyjä asioita twiittiä ja selfietä pidemmälle. Ihan kuuta taivaalta ei luvata, mutta melkein ja kaikki asiat kuittaantuvat yhä niin valtiossa kuin kunnissa  budjetista nuorisotakuun toteutumiseen sillä että ne kirjoitetaan alas ja vahvistetaan jonkin tärkeän henkilön nimikirjoituksella. Silloinhan asian on oltava totta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Demareille täytyy antaa ruusuja siitä, että pitkän historiansa aikana puolue on saanut aikaan myös paljon hyvää. Mutta tänä päivänä, kun tuo vanha työväenliikkeen esitaistelija on saavuttanut korkean iän, sitä vaivaa kyvyttömyys reagoida muuttuneen maailman rakenteelliseen uudistamiseen. Lievästä dementiasta ei ole enää kyse, diagnosoisin demariliikkeelle jo vakavan muistisairauden. Liike on jämähtänyt historiaansa, eikä kykene uudistumaan vaikka rakennemuutos sanana onkin sen huulilla.

Salossa Perussuomalaiset on nuorin nousukas, mutta jostain syystä nuorisotakuu ei päde kunnallispolitiikassa. Perussuomalaisille täytyy antaa ruusuja rohkeista ideoista, kyltymättömästä halusta uudistaa ja muuttaa rakenteita vastaamaan kaupunkimme heikentynyttä tuloskuntoa. Joidenkin mielestä se on populisimia, jos se on sitä, olkoon sitten niin.

Henkilökohtaisesti näen mielekkäämmäksi tutkia uusia rohkeitakin ideoita ja mahdollisuuksia, kun seurata sitä miten miten vanhan edistyksellisen työväenliikkeen edustajat maalaavat itseään nurkkaan.

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Tässä on melkoinen helmi yhdeltä nimimerkiltä :"Kansalaisten alahaisimpiin tuntoihin vetoaminen ikiaikaisen herravihan muodossa on toimiva populistinen silmänkääntötemppu." Jos nyt lähdetään vaikka siitä, että pitkän väännön jälkeen surullisen kuuluisaan vanhuspalvelulakiin saatiin kirjattua henkilömitoitus, mutta tietääkseni ainakaan vielä ei ole minnekään laitettu lain kansiin kuinka monta herraa tällä henkilöllä tulee olla saati millainen monipolvinen pyramidi tämän tekevän henkilön ylle on rakennettu herran herraa ja jonka välttämättömyyttä jaksetaan väittää vuodesta toiseen.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Tuolla kuntalaisfoorumilla ollaan vähentämässä sairaspoissaoloja työmatkapyöräilyllä. Luulen että tuo suorittavan tason mitoitettu hoitaja saa työpaikkaliikuntaa ihan tarpeeksi työpäivän aikana. Sen sijaan tuo itseään ja toisiaan työllistävä herrapyramidi saattaa aiheuttaa suorittavan tason ammattilaiselle turhia henkisiä paineita ja lisätä sairaspoissaoloja.

Matalassa organisaatiomallissa voisin kuvitella suorittavalla tasolla työskentelevän hoitajan tuntevan vapaudentunnetta, jopa eräänlaista yrittäjyyttä, saadessaan edes hiukan johtamisvastuuta oman työnsä osalta. Pomoportaalle taas työhön osallistuminen antaa konkreettisen näkemyksen hoitajan työn raskaudesta ja vaativuudesta. Noita kommentissa mainittuja herroja ei ammattilaisen laadukkaan ja tuottavan työn suorittamisen kannalta edes tarvita.

Joku herra voi olla lakisääteinen ja joku poliittisen palkintoviran tarpeessa. Tämän järjestelmän purkamiseen ei riitä yksinomaan kunnan lakisääteisten tehtävien vähentäminen, tämä vaatii myös uudet päättäjät.

Toimituksen poiminnat